Saaren kansanpuiston kosteiden juhannusjuhlien tiimoilla oli mahdollisuus paeta pariksi viikoksi sietämättömäksi sukeutuneesta pääkaupungista. Aattoa lukuun ottamatta oli huikaisevaa tarkastella kuikkien ylvästä liikehdintää peilityynellä Määrlammilla ja seurata poutapilvien lipumista auringon syventämällä sinitaivaalla.
Enkä suinkaan ole ainoa, sillä yhä useampi suomalainen ikään ja sukupuoleen katsomatta tekee paluuta maaseudulle. Rauhan ja rakkauden vuosikymmenellä 60-luvulla alkanut maaltamuutto on kääntänyt takkinsa kunnon taistolaisten tavoin.
Varsinkin pääkaupungin kitusista tarkastellen ruoho on entistä vehreämpää kehäkolmosen ulkopuolella. Kesämökkitontin saaminen etenkin veden ääreltä on rahakkaan kiven takana. Vielä suurempi invaasio on mäkitupien, torppien ja rantamökkien muuttaminen ympärivuotisiksi kakkosasunnoiksi. Ilmalämpöpumppukauppiaat ja timpurit vuolevat kultaa – mökkitalkkareista puhumattakaan.
Lounais-Häme on oivallinen esimerkki. Siitä lähtien, kun Linnilöiden pihalla alkoi 70-luvulla kasvaa lammaskaali, on Somerolle muuttanut kirkkaimmista saleista niin kulttuurin kuin yrityselämän energisiä toimijoita. Viimeksi tässä lehdessä esiteltiin taiteilija Antero Kare, joka antoi vanhalle meijerille uuden tulevaisuuden. Niin, ja Letkun kylä on propagoinut jo vuosia edullisilla tonteillaan, ja tulosta on syntynyt.
Tammelassa annetaan lisää hanaa, sillä puolentoista viikon kuluttua alkavat kyläasumisen messut nokkelan monimielisellä teemalla Kylä kelpaa. Runsaan viikon aikana tarkoitus on kertoa kaikin tavoin maalla asumisen autuudesta, kylät esittelevät elämää, tontteja, taloja ja tapahtumia.
JärviSunnuntai on tammelalaisten ylpeydenaihe, sillä tänä ympäristöpäivänä esitellään paikallista vesiensuojelua. Entisajan paljolti tiedostamaton välinpitämättömyys on vaihtunut intomielisyyteen, ja tänäkin vuonna on meneillään mittavia hankkeita ympäri pitäjää. Kannattaa tarkkailla Kinoksen Jukan puuhaamaa nettisivustoa www.tammelanjarvet.fi.
Tusinan vesiensuojeluyhdistyksen uusin tulokas on pari vuotta sitten perustettu Määrlammin Suojelu. Sen lyhyt historia kuvastaa hyvin sitä, mitä saadaan aikaan, kun ja jos toimeen tartutaan – varsinkin kun kaiken takana on nainen.
Tähän mennessä on jo selvitetty kalakanta, vesikasvillisuus ja veden laatu, tehty jätevesikysely ja toteutettu kosteikkosuunnitelma, jotta tämä kirkasvetinen mutta hyvin haavoittuvainen harjujen syleilyssä oleva järvi ei tärveltyisi.
Järvellä ei ole laskujokea, mutta vesiä tulee jonkin verran lähivaluma-alueelta, jossa on myös peltoa. Heikko veden vaihtuvuus alentaa merkittävästi järven sietokykyä ottaa vastaan myös vapaa-ajan asutuksen ravinnekuormaa. Vaikkei Määrlammissa ole kirjoittamattoman sopimuksen mukaan enää vuosikausiin pesty mattoja eikä huruutettu polttomoottorien voimalla, on vesi vuosien saatossa samentunut ja rannat rehevöityneet. Määrlammilaisilla on vielä urakkaa edessä esimerkiksi alueen saamiseksi kunnallisen jätevesiviemäröinnin piiriin. Etenkin kun näitä tai meitä ympärivuotisia asukkaita alkaa olla entistä enemmän.
Eikä tässä vielä kaikki. Ensi tiistaina on Määrlammilla Saaren-Kaukolan kyläyhdistyksen uuden uimalaiturin vihkiäiset. Uimakoppikin näyttää saaneen jo uuden uljaan punaisen värinsä.
Vaikken ole täysin varma siitä, onko tässä kyseessä muodikkaasti blogi, tämä hengentuote on pienellä viiveellä luettavissa myös Määrlammin Suojelun ja Saaren-Kaukolan kyläyhdistyksen nettisivuilta: www.maarlammi.fi ja www.saari-kaukola.fi. Niin se vain on, että elämme verkostoitumisen aikaa, ja netti on jo syvälle juurtunut maaseudun otolliseen maaperään.
Hannu Lahtonen
